Hallinnoitavien pääomien määritelmä

Hallinnoitavalla pääomalla tarkoitetaan rahastojen jäljellä olevaa sijoituskapasiteettia ja jo sijoitettua pääomaa hankintahintaan. Joulukuun 2009 lopussa CapManin hallinnoimista pääomista yhteensä 1 845,3 milj. euroa oli kohdeyrityssijoituksia tekevissä pääomarahastoissa ja 1 659,1 milj. euroa kiinteistöpääomarahastoissa.

Kohdeyrityssijoituksia tekevien rahastojen pääomat jakautuvat oman pääoman ehtoisiin rahastoihin ja välirahoitusta tekeviin mezzanine-rahastoihin. Oman pääoman ehtoisten rahastojen pääomat olivat joulukuun 2009 lopussa 1 562,7 milj. euroa, ja mezzanine-rahastojen pääomat olivat 282,6 milj. euroa.

Hallinnoitavat pääomat kasvavat rahastojen varainhankinnan myötä, ja pienenevät irtautumisten myötä. Raportoitavaan hallinnoitavaan pääomaan kohdistuu tuotto-odotuksia hallinnointipalkkioiden ja mahdollisten voitonjako-osuustuottojen muodossa.

Rahastojen alkuperäiseen kokoon, mukaan lukien pääoma josta on jo irtauduttu, viitataan CapManissa tarvittaessa termeillä hallinnoitavat rahastot tai rahastojen alkuperäiset pääomat. Alla olevat taulukot kuvaavat hallinnoitavien pääomien ja hallinnoitavien rahastojen euromääräistä kehitystä vuodesta 2003 vuoteen 2009.

CapManin tavoitteena on kasvattaa hallinnoitavia pääomia keskimäärin 15 prosenttia vuodessa. Hallinnoitavat pääomat ovat kasvaneet vuodesta 2003 vuoteen 2009 keskimäärin 26,6 prosenttia vuodessa. 
 
Hallinnoitavien pääomien ja rahastojen kehitys 2003–2009

 

         Hallinnoitavat

 

     Hallinnoitavat

 

 

 pääomat

        kasvu, % 

 rahastot

        kasvu, % 

 31.12.2003  

 980,1

 

 1 153,0

 

 31.12.2004

 1 051,4

 7,3 %

  1 274,1

 10,5 %

 31.12.2005

 1 844,9

 75,5 %

 2 173,4

 70,6 %

 31.12.2006

 2 115,8

 14,7 %

 2 544,4

 17,1 %

 31.12.2007

  2 190,5

  3,5 %

 3 016,7

 18,6 %

 31.12.2008

 3 407,5

 55,6 %

  4 252,4

 40,9 %

 31.12.2009

3 504,4

2,8 %

4 389,1

3,2 %