Yhtiökokoukset

CapMan Oyj:n yhtiökokous on konsernin ylin päättävä elin, jossa osakkeenomistajat käyttävät puhe- ja äänioikeuttaan. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. Yhtiökokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus. Yhtiökokous päättää sille lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluvista tehtävistä. CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys on luettavissa täällä.

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010


CapMan Oyj:n tiistaina 30.3.2010 Helsingissä pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle sekä toimitusjohtajalle tilikaudelta 2009. Yhtiökokous päätti, että hallituksen ehdotuksen mukaisesti yhtiön voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkoa 0,04 euroa osakkeelta. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle sellaisenaan.

Hallituksen kokoonpano

 

Yhtiökokous valitsi yhtiön hallitukseen kuusi jäsentä toimikaudeksi, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Sari Baldauf, Tapio Hintikka, Conny Karlsson ja Teuvo Salminen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Gimv NV:n toimitusjohtaja Koen Dejonckheere ja CapMan Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Westerlund.

 

Hallituksen palkkiot

 

Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle maksetaan palkkiona 4 500 euroa kuukaudessa ja muille jäsenille 4 000 euroa kuukaudessa. Lisäksi päätettiin, että mikäli hallitus perustaa valiokuntia, maksetaan niistä valiokuntien jäsenille 1 000 euron palkkio kokoukselta. Lisäksi päätettiin korvata kaikille kohtuulliset matkakulut.

 

Tilintarkastajat

 

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jan Holmberg. Varatilintarkastajaksi valittiin KHT Terja Artimo samasta tilintarkastusyhteisöstä. Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio ja korvaus matkakustannuksista korvataan kohtuullisen laskun mukaan.
Yhtiökokouksen hyväksymät hallituksen ehdotukset:

1.   Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi

2.   Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

3.   Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja pantiksi ottamisesta

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle

Pöytäkirja
ja liitteet
Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokoukseen liittyvät pörssitiedotteet:
5.2.2010   CapMan Oyj:n hallitus kutsuu koolle varsinaisen yhtiökokouksen 2010 
5.2.2010   Heikki Westerlund nousemassa CapMan Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi - 
                Sukupolvenvaihdoksessa seuraava askel

30.3.2010 CapMan Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset



17.2.2010 Helsingin Sanomissa julkistettu kutsu