Lehdistötiedote - 15.11.2002
Matti Copeland appointed as Investment Director of CapMan
Matti Copeland (41) on nimitetty sijoitusjohtajaksi CapManin pohjoismaiseen Buy-out -liiketoimin-tayksikköön 1. marraskuuta 2002 lähtien. Ennen CapManille tuloa hän työskenteli pääomasijoitus-yhtiö Aura Capitalin toimitusjohtajana. Aikaisemmin hän on työskennellut useissa pankki- ja rahoitusalan johtotehtävissä mm. Sampo Pankissa, Merita-Nordbankenissa ja Citibankissa. Lisäksi hän on toiminut Jippii Oyj:n toimitusjohtajana.
”Tulen mielelläni rakentamaan CapManista oman markkinasegmenttinsä johtavaa pohjoismaista toimijaa. Sijoituspäätöksissä tulen painottamaan kohdeyrityksen johdon roolia, sillä viime kädessä yrityksen johdolla on erittäin suuri merkitys yrityksen menestymiselle”, sanoo Matti Copeland.
”CapManin kansainvälistyttyä meillä on käyttöä Matin monipuoliselle osaamiselle. Hänellä on kokemusta alueilta, jotka ovat toimintamme kannalta keskeisiä, eli yhteistyöverkkojen luomisesta, rahoituksesta ja yritysten kehittämisestä. Uskomme Matin täydentävän hyvin nykyistä tiimiämme”, sanoo CapManin Buy-out -liiketoimintayksikön vetäjä Heikki Westerlund.
‹ Takaisin edelliselle sivulle