MPT on maailman johtavia hitsausteollisuuden käyttämien metallijauheiden, varsinkin ferrokromin, valmistajia. Yhtiön valmistamia metallijauheita käytetään esimerkiksi hitsauspuikkojen ja hitsauslankojen valmistuksessa. Metallijauheita käytetään yleisesti myös muun muassa teollisuuden päällysteissä ja valimoteollisuudessa. MPT valmistaa jauheiden ohella myös murskattua metallia metallinvalmistusteollisuuden moniin tarpeisiin.
MPT sijaitsee Ekshäradin kaupungissa Länsi-Ruotsissa. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti ja sen liikevaihto vuonna 2008 oli 64,1 milj. euroa. MPT:n nykyinen omistaja ja toimitusjohtaja Thomas Klier jatkaa yhtiön merkittävänä omistajana myös nyt tiedotetun kaupan toteutumisen jälkeen.
Sijoitus on joulukuussa 2008 perustetun CapMan Buyout IX -rahaston ensimmäinen.
”MPT on kiinnostava sijoituskohde, jolla on strateginen asema markkinalla, ainutlaatuinen tuotantoteknologia, vahva ja monialainen asiakaskunta, ensilaatuiset tuotteet sekä vahva kasvuhistoria. Arvonkehityspotentiaali yhtiössä perustuu etenkin maantieteelliseen laajentumiseen, myynnin resurssien lisäämiseen sekä mahdollisiin strategisiin yritysostoihin”, sanoo CapManin partneri Göran Barsby.
”Olen tyytyväinen voidessani ilmoittaa, että olemme löytäneet uuden sitoutuneen enemmistöomistajan. Yli vuosikymmenen jatkuneen kasvun jälkeen olemme saavuttaneet tason, jolla tarvitsemme vahvan kumppanin tukemaan liiketoimintamme laajentamista. Uskon vahvasti, että CapMan on meille erinomainen kumppani, joka tuo mukanaan uutta pääomaa, kattavat kontaktiverkostot sekä kokemusta pohjoismaisten yritysten kehittämisestä”, sanoo MPT:n toimitusjohtaja ja pitkäaikainen omistaja Thomas Klier.
Sijoituksen MPT:iin tekee CapMan Buyout IX ja CapMan Mezzanine IV -rahastot, joissa CapMan Oyj on merkittävä sijoittaja. Rahastojen omistusosuus MPT:sta kaupan toteutumisen jälkeen on noin 75 %. Kaupan toteutuminen on ehdollinen kilpailuviranomaisen hyväksynnälle ja sen odotetaan toteutuvan toukokuussa.
Lisätietoja:
Göran Barsby, partneri, CapMan Buyout, p. +46 8 545 854 79 tai +46 734 40 84 87
Thomas Klier, toimitusjohtaja, MPT Metals and Powders, p. +46 705 66 47 77