Tuloksen muodostuminen

CapManilla on kaksi toimintasegmenttiä, jotka ovat Hallinnointiliiketoiminta ja Rahastosijoitustoiminta. Hallinnointiliiketoiminta käsittää kohdeyritys- ja kiinteistösijoituksia tekevien pääomarahastojen hallinnoinnin, ja sen tulonlähteitä ovat hallinnointipalkkiot ja voitonjako-osuustuotot. Rahastosijoitustoiminta käsittää CapManin omat rahastosijoitukset sekä sijoitukset Maneq-rahastoihin, ja sen tulos muodostuu sijoitusten käyvän arvon muutoksista ja realisoituneista tuotoista. Molempien toimintasegmenttien tuotot perustuvat pohjoismaisten ja venäläisten listaamattomien ja listattujen yhtiöiden sekä kiinteistöjen arvonnousuun.

 

Hallinnointipalkkiot

Pääomasijoitusalan vakiintuneen käytännön mukaisesti pääomarahaston hallinnointiyhtiönä toimivalle vastuunalaiselle yhtiömiehelle (eli CapManille) maksetaan hallinnointipalkkiota koko rahaston toiminta-ajalta. Hallinnointipalkkio perustuu rahaston sijoitusperiodin aikana (tyypillisesti viisi vuotta) rahaston alkuperäisiin pääomiin ja sen jälkeen rahaston salkun hankintahintaan.

 

Hallinnointipalkkiot ovat tyypillisesti 0,5–2,5 % vuodessa riippuen siitä, onko kyseessä kiinteistö-, mezzanine- vai oman pääoman ehtoinen rahasto. Kiinteistörahastoissa hallinnointipalkkiota maksetaan myös sitoutuneelle velkapääomalle. CapManin hallinnoimissa rahastoissa hallinnointipalkkioprosentti on keskimäärin noin prosentin luokkaa. 

 

CapManin tavoitteena on, että hallinnointipalkkiot tuotot kattavat operatiivisen toiminnan kulut. Viimeisin ohjeistus hallinnointipalkkioista löytyy Tulostieto-osiosta löytyvistä osavuosikatsauksista.

Voitonjako-osuustuotot

Voitonjako-osuustuotolla tarkoitetaan sijoitustoiminnassa menestyneen pääomarahaston voiton jakamista rahaston sijoittajien ja sen sijoitustoiminnannasta vastanneen hallinnointiyhtiön kesken. Käytännössä voitonjako-osuustuotolla tarkoitetaan hallinnointiyhtiön saamaa osuutta rahastojen kassavirrasta sen jälkeen, kun rahasto kokonaisuutena on siirtynyt voitonjakoon.  

Pääomasijoitusalalla voitonjako-osuustuoton saajina ovat tyypillisesti rahaston sijoitustoiminnasta vastanneen hallinnointiyhtiön sijoitusammattilaiset. CapManin kohdalla voitonjako-osuustuotot jaetaan CapMan Oyj:n ja ko. rahaston sijoitustoiminnasta vastanneen tiimin kesken. CapManin osavuosikatsausten yhteydessä julkaistavassa rahastotaulukossa esitetään CapMan Oyj:n osuus rahaston kassavirroista, mikäli rahasto on voitonjaossa.

Voitonjakoon siirtyminen ja voitonjako-osuustuotot perustuvat toteutuneisiin kassavirtoihin eivätkä laskennalliseen, vielä realisoitumattomaan tuottoon. Voitonjako-osuustuottoja syntyy vaihtelevasti irtautumisten toteutumisajankohdasta sekä irtautuvien rahastojen voitonjakovaiheesta riippuen, minkä vuoksi niiden ennustaminen on vaikeaa.

Milloin rahasto siirtyy voitonjakoon?

Voitonjaon piiriin siirtyäkseen rahaston on palautettava sijoittajille kutsuttu pääoma, ja pääomalle vuotuinen etuoikeutettu tuotto (ns. kynnystuotto, tyypillisesti 8 % IRR p.a.). Kun rahasto on siirtynyt voitonjakoon, jaetaan loput rahaston kassavirroista sijoittajien ja hallinnointiyhtiön kesken. Tällöin kassavirran tyypillinen jakosuhde on 80 prosenttia sijoittajille ja 20 prosenttia hallinnointiyhtiölle. Voitonjakovaiheessa hallinnointiyhtiö saa voitonjako-osuustuottoja kaikesta rahaston kassavirrasta, myös silloin kun sijoituskohteesta irtaudutaan alle sen hankintahinnan.

 

Koska hallinnointiyhtiö ei saa voitonjako-osuuksia yksittäisistä kohteista vaan koko rahaston menestyksen perusteella, ei rahaston ensimmäisillä irtautumisilla tyypillisesti ole vaikutusta CapManin tulokseen voitonjako-osuustuottojen muodossa (omien rahastosijoitusten kautta vaikutusta voi olla). Nämä irtautumiset palauttavat vielä sijoittajilta kutsuttua pääomaa tai sille maksettavaa etuoikeutettua korkoa.

Tarkasteltaessa aikataulua, jolla rahastot voivat siirtyä voitonjakoon, on verrattava sijoittajien jo saaman kumulatiivisen kassavirran suhdetta kutsuttuun pääomaan. Salkun käypä arvo, mukaan lukien rahaston mahdolliset nettokassavarat, kertoo sijoittajille jaettavissa olevan pääoman katsauskauden lopussa. Tarvittavaa kassavirtaa arvioidessa on huomioitava, että osassa rahastoista on vielä pääomaa kutsumatta. Myös edellisen voitonjaon jälkeen mahdollisesti kutsuttu uusi pääoma sekä sille kuuluva etuoikeutettu vuotuinen tuotto tulee palauttaa sijoittajille ennen kuin uutta voitonjakoa voidaan maksaa. CapManin rahastojen kohdalla voitonjaon piiriin siirtyminen on kestänyt keskimäärin 6,6  vuotta.

Miksi voittoa jaetaan hallinnointiyhtiölle?

Voitonjako-osuustuotot ovat pääomasijoitusalalle tyypillinen rakenne sijoittajien ja hallinnointiyhtiön, yleensä sen sijoitusammattilaisten, intressien yhdenmukaistamiseksi. Voitonjako-osuustuottoihin liittyvä ansaintapotentiaali on hallinnointiyhtiön näkökulmasta merkittävä, minkä vuoksi on sen edun mukaista hoitaa sijoitustoimintaa mahdollisimman tuottavasti. Myös sijoittajat hyötyvät siitä, että sijoitusammattilaisilla on mahdollisimman suuri intressi tuoton maksimoimiseen. 

Suorista rahastosijoituksista saatavat tuotot

CapMan on vuodesta 2002 lähtien antanut merkittäviä sijoitussitoumuksia perustamiinsa uusiin rahastoihin ja on nykyisin merkittävä sijoittaja hallinnoimissaan rahastoissa. Yhtiön tavoitteena on sijoittaa niihin jatkossa 1–5 prosenttia uusien rahastojen alkuperäisestä koosta rahastojen kysynnästä ja CapManin omasta sijoituskapasiteetista riippuen. Omien rahastosijoitusten tavoitteena on tasata CapManin tulosvaihteluita, sillä tuotot rahastosijoituksista heijastuvat tulokseen voitonjako-osuustuottoja nopeammin. Toisaalta omien rahastosijoitusten tuotot voivat muista päätulonlähteistä poiketen olla negatiivisia.

 

CapMan rahoittaa tyypillisesti noin puolet omista rahastosijoituksistaan velkarahoituksella, minkä tavoitteena on tehostaa oman pääoman tuottoa. Sijoitusten vaikutus näkyy tuloksessa sekä realisoituneiden tuottojen että käyvän arvon muutosten kautta. CapManin hallinnoimien rahastojen sijoituskohteiden käyvät arvot määritellään vuosineljänneksittäin. Arvonmääritysprosessia on kuvattu tarkemmin täällä.


CapManin suorat rahastosijoitukset

Rahasto Sijoitus-
fokus
Rahaston arvo,
MEUR *
CapManin osuus rahastosta, %
CapMan Equity VII 154,9 5,3%
CapMan Buyout VIII 310,0 8,6%
CapMan Buyout IX 200,9 4,4%
CapMan Mezzanine IV 151,2 2,9%
CapMan Mezzanine V 20,7 5,3%
CapMan Technology 2007 55,1 4,7%
CapMan Life Science IV 38,8 18,5%
CapMan Russia 66,6 4,7%
CapMan Public Market 111,8 3,7%
CapMan Real Estate I

117,2 1,0%
CapMan RE II 385,7 1,3%
CapMan Hotels RE 815,4 1,5%

*  Rahaston sijoituskohteiden käypä arvo ja rahaston nettokassavarat yhteensä 31.3.2012. 




 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitoumukset pylväiden yläosassa, yht. 23,3 M€
Sijoitukset pylväiden alaosassa, yht. 74,6 M€