Yhtiökokous

CapMan Oyj:n yhtiökokous on konsernin ylin päättävä elin, jossa osakkeenomistajat käyttävät puhe- ja äänioikeuttaan. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. Yhtiökokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus. Yhtiökokous päättää sille lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluvista tehtävistä. CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys on luettavissa täällä.



Eri vuosien yhtiökokousmateriaalit ovat saatavilla klikkaamalla alla olevia vuosilukuja.

 

CapManin yhtiökokous on konsernin ylin päättävä elin, jossa osakkeenomistajat osallistuvat yhtiön ohjaukseen ja valvontaan sekä käyttävät puhe-, kysely- ja äänioikeuttaan. Yhtiökokous päättää sille lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluvista tehtävistä. CapManin yhtiöjärjestys on nähtävillä täällä.

 

Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. Yleensä varsinainen yhtiökokous on pidetty maaliskuun loppupuolella tai huhtikuun alussa. Merkittävimpiä varsinaisen yhtiökokouksen päätösvaltaan kuuluvia asioita ovat:

  • hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
  • hallituksen jäsenten valinta
  • hallituksen ja sen valiokuntien palkkioista ja taloudellisista etuuksista päättäminen
  • tilintarkastajan valinta ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen
  • tilinpäätöksen hyväksyminen
  • hallituksen ja toimitusjohtajan vastuuvapaudesta päättäminen
  • yhtiöjärjestyksen muuttaminen
  • osakepääoman korottamisesta päättäminen
  • yhtiön varojen jaosta, kuten voitonjaosta, päättäminen
  • hallitukselle annattavista valtuutuksista päättäminen.


Yhtiökokouksen koolle kutsuminen ja yhtiökokouskutsu

Yhtiön hallitus kutsuu koolle yhtiökokouksen aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta. Kutsu julkaistaan pörssitiedotteena ja yhtiön internetsivuilla.

 

Yhtiökokouskutsu sisältää ainakin seuraavat tiedot:

  • yhtiökokouksen aika ja paikka
  • ehdotus yhtiökokouksen asialistaksi
  • hallituksen tiedossa olevat ehdotukset hallituksen jäsenten lukumääräksi, hallituksen jäseniksi ja palkkioiksi sekä jäsenehdokkaiden henkilötiedot
  • ehdotus tilintarkastajaksi ja tilintarkastajan palkkioiksi
  • muut ehdotukset yhtiökokoukselle
  • asiat, jotka on otettu yhtiökokouksen asialistalle mutta joista ei ehdoteta päätöstä tehtäväksi
  • maininta menettelyistä, joita osakkeenomistajan on noudatettava voidakseen osallistua yhtiökokoukseen ja äänestää siinä
  • maininta osakkeenomistajan oikeudesta esittää kysymyksiä yhtiökokouksen asialistalla olevista asioista kokouksen aikana tai mahdollisuudesta toimittaa
    kysymykset etukäteen yhtiölle
  • yhtiökokoukseen osallistumisoikeus ja äänestysoikeuden määrittävä ns. yhtiökokouksen täsmäytyspäivä
  • paikka jossa yhtiökokousasiakirjat ja päätösehdotukset ovat saatavilla
  • osakkeiden ja äänioikeuksien kokonaismäärä osakelajeittain yhtiökokousta koolle kutsuttaessa
  • yhtiön internetsivujen osoite.

 

Yhtiökokouskutsu ja seuraavat tiedot ovat saatavilla tällä sivustolla vähintään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta:

  • yhtiökokoukselle esitettävät asiakirjat
  • päätösehdotukset yhtiökokoukselle.


Yhtiökokoukseen liittyvät tiedot yhtiön internetsivuilla

CapManin internetsivuilla on erillinen osio yhtiökokouksiin liittyen. CapMan julkaisee ja ylläpitää tässä osiossa yhtiökokoukseen liittyviä tietoja seuraavasti:

Yhtiökokouksen päivämäärä ja oikeus saada asia yhtiökokouksen asialistalle

CapMan ilmoittaa seuraavan vuoden tulosjulkistuspäivämäärien julkistamisen yhteydessä seuraavan vuoden varsinaisen yhtiökokouksen päivämäärän sekä päivämäärän, johon mennessä osakkeenomistajan on esitettävä hallitukselle varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi vaatimansa asia. Lisäksi CapMan ilmoittaa, mihin posti- tai sähköpostisoitteeseen vaatimus tulee lähettää. Vaatimuksen katsotaan tulleen yhtiölle riittävän ajoissa, jos siitä on ilmoitettu hallitukselle viimeistään neljä viikkoa ennen kokouskutsun julkistamista. Seuraavan vuoden tulosjulkistuspäivämäärät on yleensä julkaistu lokakuun loppupuolella tai marraskuun alkupuolella.

Yhtiökokouskutsu, yhtiökokoukselle esitettävät asiakirjat ja päätösehdotukset yhtiökokoukselle

Tiedot ovat saatavilla CapManin internetsivuilla vähintään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta ja vähintään kolmen kuukauden ajan yhtiökokouksesta.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja ja äänestystulokset sekä pöytäkirjan liitteet, jotka ovat osa yhtiökokouksen päätöstä, ovat saatavilla CapManin internetsivuilla kahden viikon kuluessa yhtiökokouksesta ja vähintään kolmen kuukauden ajan yhtiökokouksesta

Edellisten vuosien yhtiökokouksiin liittyvät tiedot

Edellisten vuosien yhtiökokouksista pidetään CapManin internetsivuilla hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle, yhtiökokouskutsu ja yhtiökokouksen päätökset. Sivuilla pidetään myös yhtiökokousten pöytäkirjat vuodesta 2010 lähtien.

Hallituksen jäsenten, jäsenehdokkaiden, toimitusjohtajan ja tilintarkastajien läsnäolo yhtiökokouksessa

Yhtiön toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja sekä riittävä määrä hallituksen ja sen valiokuntien jäseniä ovat paikalla yhtiökokouksessa. Lisäksi tilintarkastaja on aina läsnä varsinaisessa yhtiökokouksessa. Yhtiön tavoitteena on, että kaikki hallituksen jäseneksi ensimmäistä kertaa ehdolla olevat henkilöt ovat läsnä yhtiökokouksessa, ellei poissaololle ole erityisen painavaa syytä.