CapMan rakentaa pohjoismaista logistiikkakonsernia - uuden yhtiön nimeksi Cargo Partner

CapMan Oyj Lehdistötiedote 5.2.2007 kello 8.00
CapMan rakentaa pohjoismaista logistiikkakonsernia - uuden yhtiön nimeksi Cargo Partner
CapMan rakentaa pohjoismaista logistiikkakonsernia yhdistämällä ruotsalaisen Globex AB:n ja norjalaiset Cargo Partner AS:n ja STS Groupin. Uuden yhtiön nimi on Cargo Partner Group AS. CapManin tavoitteena on rakentaa Cargo Partnerista Pohjoismaiden johtava logistiikkayhtiö kappaletavarakuljetusten, ilma- ja merikuljetusten sekä 3PL (third party logistics) -logistiikkapalvelujen alueilla. Yhtiön johtoon tulee aikaisemmin norjalaisen Nor-Cargon toimitusjohtajana toiminut Konrad Kuhlman.
Globexin, Cargo Partnerin ja STS:n yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2007 oli noin 150 milj. euroa. Yhdistymisen myötä syntyvällä Cargo Partnerilla on vahva asema logistisesti tärkeällä Malmö-Trondheim-akselilla, joka mahdollistaa tavarakuljetukset vuorokaudessa koko Pohjoismaiden ja Baltian alueelle. Konsernilla on toimipisteet Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa.
Cargo Partnerin kohdemarkkinan koko on arviolta noin 16 mrd. euroa. Pohjoismaisen markkinan vuosittaiseksi kasvuksi lähivuosina arvioidaan noin 4-7 prosenttia pääasiassa ulkoistamisasteen ja tuonnin kasvun sekä tuotannon ja varastoinnin muutosten tuloksena.
"Logistiikkamarkkina kasvaa, ja keskisuurilla yrityksillä on mahdollisuus ottaa markkinaosuuksia tarjoamalla korkealaatuista palvelua. Nämä yritykset ovat kuitenkin yksin liian pieniä kilpailemaan suurempien kansainvälisten toimijoiden kanssa. Cargo Partnerin perustaminen on ensimmäinen askel rakentaa suurempi yrityskokonaisuus, joka pystyy vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin", sanoo CapManin sijoitusjohtaja Espen Stenumgård.
"Cargo Partner tulee panostamaan etenkin asiakaspalveluun ja asiakkaalle parhaiten sopivien logistiikkaratkaisujen luomiseen. Avainasemassa ovat joustavuus, korkea laatu ja asiantunteva henkilöstömme," sanoo Cargo Partnerin toimitusjohtaja Konrad Kuhlman.
Cargo Partnerin omistaja Ivar Alsaker ja yksi STS:n omistajista Stein Nappen näkevät merkittäviä hyötyjä olla osana pohjoismaista konsernia:
"Logistiikkapalvelujen käyttäjät ja ulkomaiset yhteistyökumppanit näkevät Pohjoismaat entistä useammin yhtenä markkinana, joten on tärkeää pystyä tuottamaan koko alueen kattavia ratkaisuja. Kolmen yhtiön yhdistäminen sekä CapManin mukanaan tuoma rahoituksellinen ja liiketoiminnallinen tuki mahdollistavat sen, että pystymme tarjoamaan parempia palveluja, laajemman tuotevalikoiman sekä keskittymään liiketoiminnan kehittämiseen. Positiiviset vaikutukset tulevat näkymään nykyisille ja uusille asiakkaillemme."
Sijoituksen yhtiöön tekevät CapMan Buyout VIII ja CapMan Mezzanine IV -rahastot, joissa CapMan Oyj on merkittävä sijoittaja. Kauppa tehdään perustettavan yhtiön lukuun. Rahastojen omistusosuus perustettavasta yhtiöstä on noin 65 prosenttia ja Globexin, Cargo Partnerin ja STSn entisten omistajien osuus yhteensä noin 15 prosenttia. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää, ja sen odotetaan toteutuvan helmikuun loppuun mennessä.
Lisätietoja:
Espen Stenumgård, sijoitusjohtaja, CapMan Buyout, p. +47 23 23 75 77 tai +47 992 44 678
Konrad Kuhlman, toimitusjohtaja, Cargo Partner Group AS, p. + 47 952 02 000

CapMan www.capman.com
CapMan on Pohjoismaiden johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,9 miljardin euron pääomia pohjoismaisissa pääomarahastoissaan. Yhtiöllä on neljä sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life Science ja CapMan Real Estate), joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi, ja joilla on omat rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on 110 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Oslossa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.
Globex AB
Globexin liikevaihto on noin 46 milj. euroa, ja yhtiö työllistää 67 henkilöä. Globexin pääkonttori sijaitsee Göteborgissa, ja yhtiöllä on lisäksi kuusi muuta toimipistettä Ruotsissa ja yksi Suomessa. Yhtiön omistaa Per-Gunnar Friberg.
Cargo Partner AS
Cargo Partnerilla on 100 työntekijää, ja yhtiön liikevaihto on noin 62 milj. euroa. Yhtiöllä on kahdeksan toimipistettä Norjassa ja Tanskassa. Yhtiön omistaa Ivar Alsaker ja sen pääkonttori sijaitsee Oslossa.
STS AS
STSn liikevaihto on noin 41 milj. euroa, ja yhtiö työllistää 120 henkilöä Norjassa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Yhtiön merkittävimmät omistajat ovat Stein Nappen, Erik Olsen ja Erik Berg, ja sen pääkonttori sijaitsee Norjan Lillestrømissä.
Share on LinkedIn Share on Twitter