CapMan irtautuu Inflight Servicestä

CapMan lehdistötiedote 7.12.2009 kello 14.00


CapMan irtautuu Inflight Servicestä
CapManin hallinnoimat rahastot myyvät omistusosuutensa Pohjoismaiden johtavasta matkailualan tavarantoimittajasta Inflight Service AB:sta Tritonin hallinnoimille rahastoille.
CapManin hallinnoimat rahastot ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan rahastot myyvät noin 67 prosentin omistusosuutensa Inflight Servicessä pääomasijoitusyhtiö Tritonin hallinnoimille rahastoille. Rahastot ostivat Inflight Servicen vuonna 2005 sen perustajilta ja sijoitusyhtiö Wasatornet Invest AB:lta.
Ruotsalainen Inflight Service toimittaa matkailualan yrityksille tax free -tuotteita, ja tarjoaa matkailualan jakelupalveluja ja -ratkaisuja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli noin 152 milj. euroa, ja se työllistää noin 300 henkilöä.
"Olemme hyvin tyytyväisiä nyt julkistettuun kauppaan ja Inflight Servicen kehitykseen omistusaikanamme. Yhtiö on nyt valmis astumaan uuteen vaiheeseen kansainvälisessä laajentumisessa, ja sillä on hyvät kasvunäkymät myös tulevaisuudessa. Uskomme, että Triton on vahva omistaja yhtiölle ja pystyy tukemaan Inflightin johtoa yrityksen viemisessä seuraavan kasvuvaiheen yli", sanoo CapManin partneri Mats Gullbrandsson.
Inflight Servicestä irtautuvat CapMan Equity VII, CapMan Mezzanine IV sekä Finnmezzanine III A ja B -rahastot. Sijoitus yhtiöön on ollut hyvä irtautuvien rahastojen sijoittajille. Irtautumisella ei ole vaikutusta CapMan Oyj:n tulokseen, sillä irtautuvat rahastot eivät ole vielä voitonjaon piirissä. Irtautuvien rahastojen odotetaan CapMan Mezzanine IV -rahastoa lukuun ottamatta siirtyvän voitonjaon piiriin vuosina 2010-2011.
Nyt tiedotetun kaupan toteutuminen on ehdollinen tiettyjen kaupan osapuolten sopimien ehtojen toteutumiselle ja kilpailuviranomaisen hyväksynnälle. Kaupan odotetaan toteutuvan tammikuun 2010 loppuun mennessä.
Catella Consumer, KPMG ja Vinge ovat toimineet CapManin neuvonantajina kaupassa.
Lisätietoja:
Mats Gullbrandsson, partneri, CapMan Buyout, puh. +46 8 545 854 81 tai +46 734 40 84 88
CapMan www.capman.com
CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,5 miljardin euron pääomia rahastoissaan. Yhtiöllä on kuusi sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life Science, CapMan Russia, CapMan Public Market ja CapMan Real Estate), joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on noin 150 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Moskovassa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.
Share on LinkedIn Share on Twitter