CapMan Lunawoodin pääomistajaksi

CapMan lehdistötiedote 29.4.2010 kello 15.30

CapMan Lunawoodin pääomistajaksi


CapMan Technology 2007 -rahasto sijoittaa maailman johtavaan lämpöpuun tuottajaan Lunawoodiin. Sijoituksella vahvistetaan Lunawoodin asemaa panostamalla yrityksen kansainväliseen kasvuun.

Lunawood on lämpökäsitellyn puun erikoisasiantuntija. Ympäristöystävällisellä Lunawood-menetelmällä tuotettu puu on mitta- ja muotosäilyvä sekä säänkestävä. Lunawoodin tuotteet soveltuvat teollisuuden ja kotitalouksien käyttökohteisiin. Lunawood käyttää raaka-aineinaan suomalaista mäntyä ja kuusta, ja valmistuksessa käytetään ainoastaan vettä ja lämpöä. Lunawood tarjoaa kestävän teollisen vaihtoehdon trooppisille ja käsitellylle puulle. Yritys vie tuotteita yli 30 maahan, ja vienti muodostaa pääosan sen liikevaihdosta. Lunawoodin liikevaihto vuonna 2009 oli noin 9,3 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 50 työntekijää.

"Lämpöpuumarkkina on kasvanut reippaasti viime vuosina ja uskomme kasvun jatkuvan. Lunawoodin korkealaatuiset tuotteet ja ainutlaatuinen teknologia luovat erinomaiset edellytykset kasvattaa Lunawoodin toimintaa ja vahvistaa sen asemaa alansa markkinajohtajana", sanoo Petri Niemi, CapMan Technology -tiimin vetäjä.

"Lunawoodin uudet innovaatiot antavat mahdollisuuden hyödyntää asemamme johtavana lämpöpuutoimijana ja jatkaa kasvuamme kansainvälisenä yrityksenä. CapManin myötä saamme tähän tarvittavat resurssit", sanoo Lunawoodin toimitusjohtaja Martti Kauhanen.

"Olemme kehittäneet Lunawoodia 15 vuoden ajan ja antaneet yritykselle erinomaiset kasvun ja kansainvälistymisen eväät. Olen tyytyväinen siihen, että Lunawood saa CapManista aktiivisen enemmistöomistajan, jolla on kyky viedä yritys seuraavalle tasolle. Uskon, että nyt on oikea aika siirtää omistus- ja vetovastuu perheyrityksemme ulkopuolelle", sanoo Aulis Kärkkäinen, joka perusti Lunawoodin yhdessä veljensä Olavi Kärkkäisen kanssa.

Kaupan toteutumisen jälkeen CapMan Technology 2007 -rahasto omistaa 74 prosenttia Lunawoodista ja yrityksen johto loput. Kauppa vaatii toteutuakseen tiettyjen ehtojen täyttymisen, ja sen odotetaan toteutuvan toukokuun 2010 loppuun mennessä. CapMan Oyj on merkittävä sijoittaja CapMan Technology 2007 -rahastossa.

Lisätietoja:
Petri Niemi, CapMan Technology -tiimin vetäjä, senior partner, p. 0207 207 546 tai 400 511 493

Martti Kauhanen, toimitusjohtaja, Oy Lunawood Ltd, p. 040 054 5624

Aulis Kärkkäinen, Oy Lunawood Ltd:n perustaja, p. 0500 573 105

CapMan www.capman.com

CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,6 miljardin euron pääomia rahastoissaan. Yhtiöllä on kuusi sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life Science, CapMan Russia, CapMan Public Market ja CapMan Real Estate), joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on noin 150 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Moskovassa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.

Share on LinkedIn Share on Twitter