CapMan Buyout sijoittaa nopeasti kasvavaan Forenomiin

CapMan Buyout sijoittaa nopeasti kasvavaan Forenomiin

CapMan Buyout lehdistötiedote 7.12.2016 klo 12:00

CapMan Buyout sijoittaa nopeasti kasvavaan Forenomiin

CapMan Buyout X -rahasto on sopinut sijoituksesta Forenomiin, johtavaan pohjoismaiseen majoituspalveluratkaisuja tarjoavaan yritykseen. Kaupassa CapMan ostaa enemmistön yhtiön osakekannasta tavoitteena kasvattaa yhtiön ydinliiketoimintaa sekä vahvistaa yhtiön markkina-asemaa Pohjoismaissa entisestään. Forenomin nykyinen omistaja Barona Group sekä Forenomin toimiva johto jatkavat yhtiön vähemmistöomistajina.

Forenom hallinnoi yli 3 200 valmiiksi kalustettua asuntoa, useita huoneistohotelleja sekä hostelleja ympäri Pohjoismaita. Forenom on perustettu vuonna 2000 ja on alansa markkinajohtaja Pohjoismaissa huoneistojen lukumäärällä ja liikevaihdolla mitattuna. Forenomin monipuoliseen asiakaskuntaan kuuluu 25 000 yksityishenkilöä ja yritystä. Yhtiö työllistää noin 260 henkilöä ja odottaa noin 60 milj. euron liikevaihtoa vuodelta 2016. Suomen toimipisteiden lisäksi Forenomilla on toimistot Tukholmassa, Oslossa sekä Kööpenhaminassa.

"Olemme erittäin iloisia sijoituksestamme, jonka myötä pääsemme vauhdittamaan Forenomin kasvua sekä hyödyntämään dynaamisen markkinan tarjoamia mahdollisuuksia. Hotellimajoituksen ja vakituisen asumisen välimuotojen tarjonta on perinteisesti ollut niukkaa, mutta korkealuokkaisten ja joustavien asumisratkaisujen kysyntä on kasvanut ja majoituspalvelujen markkinat ovat monipuolistumassa. Vahvistuvat muuttovirrat sekä esimerkiksi yleistyvät kansainväliset työkomennukset tukevat tätä trendiä ja odotamme pohjoismaisten huoneistohotellimarkkinoiden kasvavan selvästi muita majoitus- ja hotellimarkkinoita nopeammin. Forenomin vahvan aseman ja brändin ansiosta näemme kasvumahdollisuuksia sekä orgaanisen kasvun vauhdittamisessa että pirstaloituneiden pohjoismaisten markkinoiden konsolidoimisessa. Forenomin sitoutunut johto on tehnyt hienoa työtä yhtiön kehittämisessä ja vahvan oman yrityskulttuurin luomisessa. Tästä pisteestä on hyvä jatkaa yhdessä", sanoo CapMan Buyoutin partneri Pia Kåll.

"Haimme Forenomin strategian toteuttamiseen vahvaa kumppania. Uskomme, että CapMan on hotelli-, kiinteistö- sekä kansainvälistymisosaamisensa perusteella juuri oikea kumppani Forenomin tavoitteiden toteuttamiseksi", kertoo Barona Groupin toimitusjohtaja Markus Oksa.

''Alan kehitys on kovaa. Olemme saavuttaneet edelläkävijän ja markkinajohtajan aseman osana Barona Group -yritysyhteisöä. Tässä tilanteessa on erityisen innostavaa saada CapManin tasoinen huippuammattilainen kasvukumppaniksi. Yhdessä meillä on hyvät edellytykset ansaita jatkossakin asiakkailtamme paikka majoitusalan kehityksen kärjessä", kommentoi Forenomin toimitusjohtaja Johannes Kangas.

Sijoitus Forenomiin on vuonna 2012 perustetun CapMan Buyout X -rahaston yhdeksäs. Kauppa on ehdollinen kilpailuviranomaisen hyväksynnälle ja sen odotetaan toteutuvan 31.12.2016.

Lisätietoja:

Pia Kåll, Partner, CapMan Buyout, p. +358 207 207 555
Johannes Kangas, CEO, Forenom Oy, p. +358 40 572 1421

CapMan
www.capman.fi
twitter.com/CapManPE

CapMan Buyout on pohjoismaisiin keskisuuriin yrityksiin erikoistunut pääomasijoitustiimi, johon kuuluu 18 sijoitusammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Tiimi on tehnyt yhteensä yli 80 sijoitusta ja irtautunut yli 60 yrityksestä vuodesta 1989 lähtien ja sen kymmenes rahasto, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa sijoitusvaiheessa.

CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, johtavaa pohjoismaista sijoitus- ja varainhoitoyhtiötä. Yli 25 vuoden ajan olemme kehittäneet yrityksiä ja kiinteistöjä ja tukeneet niiden kestävää kasvua. Olemme sitoutuneet ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Partnership-mallilla toimivat sijoitustiimimme eli Buyout, Real Estate, Russia ja Nest Capital sekä osakkuusyhtiömme Norvestia vastaavat itsenäisesti sijoitustoiminnasta ja sijoituskohteiden arvonluontityöstä. CapManin palveluliiketoimintaan kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut sekä sisäisille että ulkoisille asiakkaille. Palveluksessamme on noin 100 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme rahastoissamme noin 2,8 miljardin euron pääomia.

Forenom
www.forenom.fi
twitter.com/forenom

Vuonna 2000 perustettu suomalainen Forenom hallinnoi tällä hetkellä yli 3 200 valmiiksi kalustettua asuntoa, useita huoneistohotelleja sekä hostelleja ympäri Pohjoismaita. Forenom on alansa markkinajohtaja Pohjoismaissa huoneistojen lukumäärällä ja liikevaihdolla mitattuna. Forenomin monipuoliseen asiakaskuntaan kuuluu 25 000 yksityishenkilöä ja yritystä. Yhtiö työllistää noin 260 henkilöä ja odottaa noin 60 Meuron liikevaihtoa vuodelta 2016. Suomen toimipisteiden lisäksi Forenomilla on toimistot Tukholmassa, Oslossa sekä Kööpenhaminassa. Forenomiin kuuluu lisäksi asuntojen vertaisvuokrauspalvelu Friday Flats.

Barona Group
www.baronagroup.fi
twitter.com/BaronaGroup

Barona Group on suomalainen, useilla työelämään liittyvillä toimialoilla vaikuttava yritysyhteisö. Barona Group on perustettu vuonna 1999, ja sen liikevaihto vuonna 2016 ylittää 300 Meur. Työllistämme yli 5 000 työntekijää. Tehtävämme on rakentaa räätälöityjä ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka luovat asiakkaillemme kasvun ja kehittymisen edellytyksiä.

Toimimme tällä hetkellä yhdeksässä maassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Venäjällä, Puolassa, Espanjassa ja Belgiassa.

Share on LinkedIn Share on Twitter